Onpa tästä blogista tullut jo kovin suosittu hurjan kävijämäärän perusteella =)


Mut joo aika on mennyt aivan hirveän nopeasti ja tuntuu ettei mitään ole ehtinyt tekemään. Matkaliput ja viisumit saatiin kuntoon. Lähtö on siis ensi viikolla perjantaina ja Bangkokissa pitäisi olla perillä vähän ennen 24 paikallista aikaa. Piikit on nyt kaikki tullut otettua ja vastustuskyky sitä myöten kasvanut toivottavasti riittävästi. Suomessa koulua ei ole enää kuin yksi päivä eli huominen, mutta pari raporttia odottaa vielä palauttamista. Päättötyön teoria saatiin kirjoitettua ja se on nyt kyselylomakkeen kanssa ohjaajan tarkastettavana. Muuttolaatikoita juuri hain kaupasta ja kamoja pitäis alkaa lyömään kasaan. Viimeiset työvuorot on huomenna ja ylihuomenna. Eli aika vähissä alkaa olla päivät Vaasassa. Muuttajat tuleekin jo lauantaina.

Ensi viikolla ohjelmassa onkin sitten ihan pelkkää oleskelua omaisten kesken. =) Niin ja olin maanantaina parissa työhaastattelussa, jotka molemmat meni siinä mielessä hyvin, että molempia paikkoja tarjottiin. Niiden välillä pähkäillessä tässä  nyt olen aikaa viettänyt.

Ei tällä hetkellä enempää kerrottavaa. =)